Eino Raunion säätiö

Eino Raunion säätiö vastaa Pipolan toiminnasta.

Ei voiton vaan hyvän elämän tavoitteella

Eino Raunion säätiön tehtävänä on tuottaa asumispalveluja ja päivätoimintaa aikuisille kehitysvammaisille ja erityistä tukea tarvitseville Lohjalla sijaitsevassa Pipolakodissa. Säätiö toiminnan jatkuvuuden turvaksi on perustettu vuonna 1982 mutta toiminta Pipolassa on alkanut jo vuonna 1945.

Eino Raunion säätiö on yksityinen hyvinvointipalvelujen tuottaja, jolla ei ole kytkentöjä yritysmuodossa toimiviin hyvinvointialan toimijoihin. Toimintaa pyöritetään Pipolakodin tulorahoituksella, jolle säätiön varallisuus antaa puskurin ja selkänojan. Säätiön tavoitteena on Pipolan asukkaiden hyvä elämä, ei taloudellisen voiton tavoittelu. Tämä heijastuu Pipolan toiminnalle määritetyistä arvoista.

Pipolan arvot

Hyvä elämä

Hyvään elämään kuuluu Pipolassa oman elämän suunnittelun ja valintojen tekeminen, jossa henkilökunta tukee. Siihen kuuluu myös turvallisuus ja että saa apua kun tarvitsee. Ohjattu ja monipuolinen tekeminen, mielekäs arki ja juhla ja osallisuus rakentavat myös hyvää elämää. Tarvittaessa käytämme kommunikoinnin tukena kuvia tai tukiviittomia, jotta varmistamme ymmärretyksi ja kuulluksi tulemisen.

Jakamaton ihmisarvo

Jakamattomaan ihmisarvoon kuuluu mahdollisuus arvokkaaseen elämään, kunnioitukseen ja arvostukseen jokaiselle. Ystävällinen kohtelu ja itsensä kokeminen merkitykselliseksi toteutuu Pipolan arjessa. Myös Pipolan työntekijät ovat jokainen yksilöinä arvokkaita, taustasta, koulutuksesta tai kulttuurista riippumatta.

Tasa-arvo

Pipolassa hyväksymme jokaisen omana itsenään ja kohtelemme kaikkia samanarvoisina. Huomioimme toisemme yksilöinä ja arvostamme erilaisia ajatuksia ja mielipiteitä. Erilaisuus on meille rikkautta. Mielipiteensä voi aina ilmaista turvallisesti ilman pelkoa syrjinnästä tai arvostelusta.

Säätiön hallitus

Säätiön toimintaa johtaa sen hallitus. Kuvassa vuonna 2026 valittu hallitus vasemmalta alkaen Pekka Pulkkinen, Matti Pulkkinen, Maija Talvinen, Timo Lemmetyinen, Kaisa Peltomaa, Laura Österberg, Pentti Raunio ja Lena Österberg.

Hallituksen puheenjohtajana toimii Timo Lemmetyinen.

Whatsapp image 2026 01 27 at 18.47.40

Eino Raunion säätiön toimintakertomus vuodelta 2024.

Dsc 0134 206